Ei väkisin, vaan väsyttämällä

Väkijoukko ympäröi kolmea raavasta miestä, jotka helteestä huolimatta lennättävät telsojaan ylös ja alas vaaleana hohtavan haaparuuhen sisuksissa. Puunkuokkijat -ryhmä on saapunut näyttämään yleisölle, kuinka perinteinen haapio tehdään.

Kalliokosken Halsualta kaatama haapa muuttui Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalien yleisön edessä haapioksi Puunkuokkijoiden taitavissa käsissä.

Halsualainen kuvanveistäjä Seppo Kalliokoski sekä Juvalta kotoisin olevat puutaiteilija Matti Kurkela ja kuvanveistäjä Kari Kärkkäinen taitavat haapionteon perinteen. Kun tuore haapatukki kovertuu pikkuhiljaa veneen aihioksi, antaa yleisö veistäjille ansaittua tunnustusta. Moni kysyy tarkempaa tietoa puulaadusta, tekniikasta ja työvälineistä. Kalliokoski näyttää kysyjille omaa telsoaan, kuokkakirvestä, jonka kyljessä näkyy merkki SK. Sekin on Kalliokosken itse tekemä. 

Kari Kärkkäisen työnäyte telson kanssa.

Haapio, veneen äiti

Kun muinoin huomattiin, että puu kelluu veden päällä, ottivat ihmiset pölkyn kulkuvälineekseen. Ensin puun avulla liikuttiin vain lyhyitä matkoja, mutta pian jo puunrunko koverrettiin ruuheksi. Jo esihistoriallisella ajalla käytössä ollut haavasta tehty ruuhi, haapio, oli vesillä kevyt ja ketterä sekä erityisen kestävä.  Kun yhdestä puusta veistettyyn haapioon lisättiin muutama lauta laidoille, syntyi vene. Haapiota kutsutaankin kaikkien veneiden äidiksi.

Kun ruuhi on yksinkertaisimmillaan kaukalomaiseksi koverrettu puunrunko, haapio on kovertamisen lisäksi myös lämmön tai veden avulla laajennettu ja avattu palkoveneeksi. 

– Suomessa on ollut niin köyhää, että veneetkin on tehty venyttämällä, Kalliokoski virnistää. 

Puunkuokkijat avaavat haapatukin veneen muotoon kuumuuden avulla. Miehet sytyttävät puun mittaisen nuotion ja ryhtyvät lämmittämään haapion kylkeä.

– Haapa muuttuu oikein käsiteltynä korkeassa lämpötilassa elastiseksi materiaaliksi, jota voi muokata, Kalliokoski kertoo yleisölle, joka seuraa ihmettä silmä tarkkana.

Seppo Kalliokoski sai vastata monta kertaa kiinnostuneen yleisön kysymyksiin työnäytöksen aikana.

Haapion avaamisessa tarvitaan myös tervaa. Tukin sisäpintaan siveltynä se estää veden haihtumisen, jolloin haapa alkaa pehmetä. Puun lämpötila voi nousta 200 asteeseen ja Kalliokoski siveleekin aika ajoin havuluudalla vettä haapion kylkeen. Kun puu alkaa antautua lämmölle, asettelee Kärkkäinen puita haapion aukkoa leventämään.  

Sopiva tulen lämpö, terva ja taituruus taivuttavat haavan muotoiltavaksi.

Terva tuoksuu. Haapion sisäpinta saa Kari Kärkkäiseltä tumman tujauksen.

Naaraspuu antautui käsittelyyn hyvin. Haapio on avautunut,
Kärkkäinen asettelee uusia puita venyttämään venettä muotoonsa.

– Ei väkisin, vaan väsyttämällä, muistuttaa Kalliokoski ja kertoo, että tällä kertaa käsittelyssä oleva haapa on naaraspuu, joka avautuu nopeammin kuin kovempi koiraspuu.

Puunkuokkijoiden työskentely on lumoavaa katseltavaa, on kuin entinen ja nykyinen aika löisivät kättä toisilleen. Nuotion savun keskellä kolme veistäjää tarkkailevat puuta ja lukevat sen pintaa. Kustaa Vilkunan (1977) sanat aineellistuvat ilmaan: Haapion mukana on nykyaikaan saakka elänyt kappale muinaisaikojen ihmeellistä teknistä taituruutta ja luonnonvaraisiin menetelmiin pohjautuvaa suurenmoista keinokkuutta. Aseena vain kirves ja telso sekä tekoaineksena kohtalainen haapa on voitu valmistaa mainio vesikulkuneuvo. 

Puunkuokkijoiden haapionveistonäytöstä saadaan ihailla myös Ilomantsin Karhufestivaaleilla 22.-23.8.

 Puunkuokkijat –ryhmän haapionveistonäytös nähdään Ilomantsin Karhufestivaaleilla 22. – 23.8. Veistetty haapio on ostettavissa näytöksen jälkeen.  

Tutustu myös näihin linkkeihin:

Onnistuu se haapionveisto musiikinkin tahtiin: Haapionveistoa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla

Suomi Filmi esittää: Haapionveistoa entisaikana

Teksti ja kuvat: Anna-Maija Koskenlahti

Kansainvälisessä kohtaamisessa tehtiin ihmeitä puusta

Pikkubussin ikkunasta vilisee liettualaisen horisontin täydeltä laakeaa peltoa, peltoa ja pellon jälkeen vielä vähän peltoa. Näkyy myös paljon haikaroita pesissään, pellolla napsimassa pikkunaposteltavaa ja uljaasti liitämässä taivaanrannassa. 

Auto on lastattu täpötäyteen puunveistäjiä Vaara-Karjalasta ja Keski-Suomesta. Päämääränä on Joniskiksen kaupunki, jossa Vaara-Karjalan ja Viisarin Leaderin kumppanin Joniškis region partnership LAG:n edustajat odottavat jo veistäjiä vieraakseen käsissään tuulessa hulmuava Suomen lippu ja tervetuloa –kyltti.  Ollaan kansainvälisen kohtaamisen kynnyksellä.

Pohjois-Liettulaisessa risteyksessä tulijoita otti vastaan sydämellinen
joukko Suomen lippuineen ja tervetuloa-kyltteineen.

Maaseudun Sivistysliiton Puusta pitkään ja Ihmeitä puusta – hankkeet mahdollistivat Vaara-Karjalan ja Viisarin puunveistäjille, kädentaitajille ja itseoppineille taiteilijoille kansainvälisen kohtaamisen Pohjois-Liettuassa 8.-16. kesäkuuta.

Joniskiksen kaupungin Reibiniain kylässä pidettävällä työpajaviikolla koristeveistäjät saivat ohjausta perinnekäsitöissä. Viikon mittaan taitavissa käsissä valmistui niin upeasti taiteiltuja rukin lapoja kuin puulusikoitakin. Suomalaiset ja liettualaiset moottorisahaveistäjät työskentelivät rinta rinnan pölkkyjensä parissa, joiden sisältä paljastui muun muassa kukka, kala, lintu, nainen, ihmishahmo ja kaksi jättimäistä päätä.

Pölkyt saivat kyytiä. Sahaamassa Samu (vas.) ja Pertti Hokkanen. Kuva: Olli Kauppinen.

Koristeveistotyöpajaan osallistuvat liettualaiset nuoret ovat uskomattoman taitavia, vaikka nuorimmalla kurssilaisella, Valentas Gatulilla, ikää oli vasta 12 vuotta. Perinnekäsityöt eivät kuitenkaan ole mikään tavallinen harrastus. Lliettualainenkin nuoriso kun mieluummin viettää aikaa tietokoneella, erityisesti facebookissa, kuin kaivertaa taltalla monimutkaista kuviota puupalaan. 

Rukinlapa on kuin puupitsiä. Tekijältä vaaditaan tekniikkaa, taitoa ja kärsivällisyyttä. 

– Koulun käsityötunneilla voi halutessaan valita suuntautumiseksi puun kaiverruksen. Halusin kokeilla millaista se on. Tytöt eivät yleensä tee puutöitä, mutta meitä on ryhmässä kaksi. Olen täällä kurssilla siksi, että puutyönopettajani on täällä ohjaajana ja hän pyysi minut mukaan, 16-vuotias veistotaituri Gabriele Gudele kertoo.

24-vuotias Arunas Pazarauskas valmistui vuosi sitten puualan opinnoista. Liettuassa on korkea työttömyys ja etenkin maaseudulla työtä on vaikea löytää.

– Työpaikan saannissa etusijalla ovat he, joilla on työkokemusta. Muta miten työkokemusta voi saada, ellei pääse töihin.
Kielitaitoinen nuorukainen kertoi kiinnostuneensa perinteisestä koristeveistosta isänsä opissa.  
– Kovin moni ei enää osaa perinnetaitoja. Siksi tällaiset työpajat ovat tärkeitä ja ne myös kasvattavat kiinnostusta kansantaidetta kohtaan. On ilo nähdä, että suomalaiset yrittävät kovasti ja he ovat innostuneita koristeveistosta, kannustaa Arunas työpajatovereitaan.

Arunas Pazarauskas ja Gabriele Gudele tekivät viikon aikana upeita koristeveistoksia.
Peinnekäsityötaidon säilyminen ei ole itsestäänselvyys.

Edmundas Grigaliunas, Simona Vaiciulyte ja Juranas Valuntonis näyttivät suomalaisille,
kuinka koristeveisto käy näppärästi kun sen osaa.

Paulius Baltokas veisti rukinlapaan Liettuan.

Veistotuntien jälkeen retkikunta sai tutustua Dalia Motikin johdolla seutuun ja sen nähtävyyksiin. Sykähdyttäviä hetkiä koettiin niin korkealla kirkon tornissa, ristikukkulalla, veistäjä Edmundas Vaiciulisin persoonallisessa kodissa kuin Reibiniain käsityöpäivillä vanhojen omenapuiden katveessa. 

Edmundas Vaiciuliksen koti on Zagaren kylän nähtävyys.
Lisää kuvia Edmundasin kodista löytyy myös täältä

Ristikukkula on pysäyttävä paikka. Kuva: Olli Kauppinen.

Reibiniain kylän käsityöpäivillä oli vieraita myös Latviasta. 

Puusta pitkään ja Ihmeitä puusta  -hankkeiden tavoitteiksi on kirjattu muun muassa uudenlaisten menetelmien ja toimintamuotojen oppimista, kansainvälisiä ystävyyssuhteita sekä ideoita tuleviksi hankkeiksi ja tapahtumiksi. Kaikkea tätä Liettua tarjosi.

– On hienoa, että sain mahdollisuuden tavata ihmisiä eri kulttuureista. Olemme niin samanlaisia, mutta samalla myös erilaisia, summaa Arunas.

Veistoviikon päätteeksi pysähdyttiin yhteiskuvaan.

Teksti ja kuvat: Anna-Maija Koskenlahti