Ei väkisin, vaan väsyttämällä

Väkijoukko ympäröi kolmea raavasta miestä, jotka helteestä huolimatta lennättävät telsojaan ylös ja alas vaaleana hohtavan haaparuuhen sisuksissa. Puunkuokkijat -ryhmä on saapunut näyttämään yleisölle, kuinka perinteinen haapio tehdään.

Kalliokosken Halsualta kaatama haapa muuttui Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalien yleisön edessä haapioksi Puunkuokkijoiden taitavissa käsissä.

Halsualainen kuvanveistäjä Seppo Kalliokoski sekä Juvalta kotoisin olevat puutaiteilija Matti Kurkela ja kuvanveistäjä Kari Kärkkäinen taitavat haapionteon perinteen. Kun tuore haapatukki kovertuu pikkuhiljaa veneen aihioksi, antaa yleisö veistäjille ansaittua tunnustusta. Moni kysyy tarkempaa tietoa puulaadusta, tekniikasta ja työvälineistä. Kalliokoski näyttää kysyjille omaa telsoaan, kuokkakirvestä, jonka kyljessä näkyy merkki SK. Sekin on Kalliokosken itse tekemä. 

Kari Kärkkäisen työnäyte telson kanssa.

Haapio, veneen äiti

Kun muinoin huomattiin, että puu kelluu veden päällä, ottivat ihmiset pölkyn kulkuvälineekseen. Ensin puun avulla liikuttiin vain lyhyitä matkoja, mutta pian jo puunrunko koverrettiin ruuheksi. Jo esihistoriallisella ajalla käytössä ollut haavasta tehty ruuhi, haapio, oli vesillä kevyt ja ketterä sekä erityisen kestävä.  Kun yhdestä puusta veistettyyn haapioon lisättiin muutama lauta laidoille, syntyi vene. Haapiota kutsutaankin kaikkien veneiden äidiksi.

Kun ruuhi on yksinkertaisimmillaan kaukalomaiseksi koverrettu puunrunko, haapio on kovertamisen lisäksi myös lämmön tai veden avulla laajennettu ja avattu palkoveneeksi. 

– Suomessa on ollut niin köyhää, että veneetkin on tehty venyttämällä, Kalliokoski virnistää. 

Puunkuokkijat avaavat haapatukin veneen muotoon kuumuuden avulla. Miehet sytyttävät puun mittaisen nuotion ja ryhtyvät lämmittämään haapion kylkeä.

– Haapa muuttuu oikein käsiteltynä korkeassa lämpötilassa elastiseksi materiaaliksi, jota voi muokata, Kalliokoski kertoo yleisölle, joka seuraa ihmettä silmä tarkkana.

Seppo Kalliokoski sai vastata monta kertaa kiinnostuneen yleisön kysymyksiin työnäytöksen aikana.

Haapion avaamisessa tarvitaan myös tervaa. Tukin sisäpintaan siveltynä se estää veden haihtumisen, jolloin haapa alkaa pehmetä. Puun lämpötila voi nousta 200 asteeseen ja Kalliokoski siveleekin aika ajoin havuluudalla vettä haapion kylkeen. Kun puu alkaa antautua lämmölle, asettelee Kärkkäinen puita haapion aukkoa leventämään.  

Sopiva tulen lämpö, terva ja taituruus taivuttavat haavan muotoiltavaksi.

Terva tuoksuu. Haapion sisäpinta saa Kari Kärkkäiseltä tumman tujauksen.

Naaraspuu antautui käsittelyyn hyvin. Haapio on avautunut,
Kärkkäinen asettelee uusia puita venyttämään venettä muotoonsa.

– Ei väkisin, vaan väsyttämällä, muistuttaa Kalliokoski ja kertoo, että tällä kertaa käsittelyssä oleva haapa on naaraspuu, joka avautuu nopeammin kuin kovempi koiraspuu.

Puunkuokkijoiden työskentely on lumoavaa katseltavaa, on kuin entinen ja nykyinen aika löisivät kättä toisilleen. Nuotion savun keskellä kolme veistäjää tarkkailevat puuta ja lukevat sen pintaa. Kustaa Vilkunan (1977) sanat aineellistuvat ilmaan: Haapion mukana on nykyaikaan saakka elänyt kappale muinaisaikojen ihmeellistä teknistä taituruutta ja luonnonvaraisiin menetelmiin pohjautuvaa suurenmoista keinokkuutta. Aseena vain kirves ja telso sekä tekoaineksena kohtalainen haapa on voitu valmistaa mainio vesikulkuneuvo. 

Puunkuokkijoiden haapionveistonäytöstä saadaan ihailla myös Ilomantsin Karhufestivaaleilla 22.-23.8.

 Puunkuokkijat –ryhmän haapionveistonäytös nähdään Ilomantsin Karhufestivaaleilla 22. – 23.8. Veistetty haapio on ostettavissa näytöksen jälkeen.  

Tutustu myös näihin linkkeihin:

Onnistuu se haapionveisto musiikinkin tahtiin: Haapionveistoa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla

Suomi Filmi esittää: Haapionveistoa entisaikana

Teksti ja kuvat: Anna-Maija Koskenlahti