Festivaalitunnelmat dokumenttiin ja MM-karhut kartalle

Kautta aikain ensimmäinen karhunveiston MM-kilpailu kokosi kansainvälisen puunveistäjäjoukon Ilomantsiin elokuussa 2014. Kotimaisen kärjen lisäksi nykykansantaiteilijoita saapui 32 hengen kilpailijajoukkoon Virosta, Liettuasta, Venäjältä, Unkarista, Italiasta sekä Afrikan Beninistä. 25 tunnin kisan kilpaveistäjät levittäytyivät ympäri Ilomantsin keskustaa ja yleisö sai seurata taitavien veistäjien työskentelyä lähietäisyydeltä. 

Karhufestivaalin suojelija Lauri Kontro ja Maaseudun Sivistysliiton toiminnanjohtaja Paula Yliselä tutustuivat Esko Heikuran työhön Leikkiä ja totta, joka voitti 25 tunnin kilpailun sekä yleisöäänestyksen.

Puun ja karhun Pogostalle kokoontuneet 32 intohimoisesti puuta rakastavaa taiteilijaa esittelivät runsaalle yleisölle parasta mahdollista moottorisahaveistoa sekä teknisellä että taiteellisella tasolla.

Yksityiskohta veistäjä Hannu Kyllösen työstä Samoilla apajilla.

Karhunveiston MM-kilpailun tuomaristo, johon kuuluivat Maaseudun Sivistysliiton kulttuurijohtaja Helka Ketonen, Kuvataideakatemian professori Veli Granö, ITE-taiteilija Eero Pulkki sekä Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja ja Karhufestivaalin suojelija Lauri Kontro, totesivat kilpailun yleislausunnossaan kilpailutöissä näkyvän kansainvälisyyden. 

”Veistäjien välillä vallitsi kisan aikana toverillinen ilmapiiri. He halusivat tutustua toisiinsa ja oppia toisiltaan ja olla myös kontaktissa yleisön kanssa. Festivaalin aikana niin veistäjien kuin myös veistäjien ja yleisön kesken on ollut paljon seurustelua ja vuorovaikutusta. Karhunveiston ensimmäisessä MM-kilpailussa ei taisteltu toisiaan vastaan, vaan tapahtuma oli hieno yhteinen kohtaaminen ja kokemus.”

Pikasahauskilpailu on alkamassa. Juha Rikhard Käkelä on jättänyt työvälineet valmiiksi.
Yleisö odottaa, mitä pölkkyjen sisältä paljastuu.

Karhufestivaalin aikana tutuksi tulleita karhuveistoksia käydään edelleen katsomassa uusissa kodeissaan ympäri Pogostaa. Osa karhuista on nyt jo laitettu talviunille, mutta keväällä teokset saapuvat jälleen yleisön nähtäville. 

Karhunveiston 25 tunnin kilpailutöistä on parhaillaan valmistumassa esite, jossa kerrotaan kunkin veistoksen sijaintipaikka sekä esitellään kilpailuteoksen nimi sekä tekijä. Esitteen avulla niin paikalliset ja seutukunnan asukkaat sekä matkailijat löytävät vuoden 2014 MM-kilpailussa veistetyt työt. Pikaveistokilpailun patsaat ovat saaneet Katri Vala Kulttuurikeskuksen Karhuareenalle oman katoksensa.

Festivaalitunnelmat tallentuivat dokumenttiin

Maaseudun Sivistysliiton ja Ilomantsin kunnan yhteistyössä toteuttaman Karhufestivaalin tapahtumat on tallennettu dokumenttielokuvaksi. Neljän päivän aikana nähdyt ja koetut elämykset on tiivistetty Riitta Nybergin käsikirjoittamassa ja Visio Video Oy:n tuottamassa filmissä 20 minuuttiin. Dokumentissa maistiaisia saadaan muun muassa karhunveiston 25 tunnin kilpailusta voittajineen, lauantaina pidetystä pikaveistokilpailusta sekä Karhuteltan kulttuuriohjelmasta. Karhufestivaali-dokumentti on nyt kaikkien katsottavissa täällä.

Karhuteltan avajaisissa tunnelma oli tiivis.

Karhunveiston MM-kilpailu oli osa joulukuussa 2014 päättyvää Maaseudun Sivistysliiton Puusta pitkään –hanketta, joka on rahoitettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimintalinjalta 4 (LEADER). Suomessa hanketta toteutettiin Pohjois-Karjalassa Vaara-Karjalan Leaderin ja Keski-Suomessa Viisari Leaderin alueella vuosina 2012 – 2014. Vaikka Puusta pitkään –hanke päättyy kuluvan vuoden loppuun mennessä, jää Karhufestivaali vahvasti elämään. Tulevaisuuden suunnitelmien teko on jo aloitettu. Ole kuulolla –  ja pidähän karhu mielessä!

Fulvio Borgogno: Herääminen metsässä.

Teksti ja kuvat: Anna-Maija Koskenlahti

Puu ja veistäjät valloittivat Pogostan

Pogostalle putkahtelee pölkkyjen sisästä otsojen aihioita. Muhkeita ja mahtavia, siroja ja suloisia, korkealle kiivenneitä ja matalalla majailevia.  32 intohimoista puunveistäjää ovat saaneet 25 tuntia aikaa toteuttaa mieleisensä karhuhahmon kautta aikain ensimmäisessä maailmanmestaruuskilpailussa Ilomantsissa.

Veistäjät Suomesta, Virosta, Venäjältä, Liettuasta, Italiasta, Unkarista ja Afrikan Beninistä tulkitsevat Karhu mielessä –teemaa kukin omista lähtökohdistaan. Moottorisahan tai taltan terä sukeltaa pölkyn sisuksiin ja irrottaa ylimääräisen materiaalin puun sisuksissa piilevän hahmon ympäriltä.

Bela Monus on Unkarin harvalukuisista moottorisahaveistäjistä tunnetuin.
Hänen työnsä "Hunaja mielessä" oli kilpailun kookkaimpia.

Virolainen Joosep Perandi oli kilpailun nuorin osallistuja.
16-vuotias nuorukainen käynnisti sahan ensimmäisen kerran jo 5-vuotiaana.

Sitä mukaa, kun sahan soitto voimistuu ja alkaa kiiriä keskustan yllä, alkaa yleisökin kiinnostua kisasta. Kuudelle veistopaikalle sijoitettujen veistäjien työn etenemistä, puun työstön tekniikoita ja kunkin tekijän käyttämiä työvälineitä seurataan silmä tarkkana. Moni saa myös kuulla veistäjien tarinointia. Valloittavat taiteilijat ehtivät jutustella kiinnostuneille työnsä lomassa ja kertoa niin itsestään kuin syntymässä olevasta teoksestaan. 

Beniniläinen Florent Nagoba kertoo talttatyöstään kiinnostuneille kuullijoille.
Apuna on tulkki Miikka Pörsti.

Vaikka kisa otetaan vakavasti, eivät veistäjät kisaile keskenään, vaan haastavat vain omat taitonsa. Apua ja vinkkejä annetaan puolin ja toisin. Kielimuuri katoaa, kun kyseessä on yhteinen intohimo. Puunveistoa puhutaan venäjäksi, liettuaksi, viroksi, suomeksi, italiaksi, ranskaksi ja unkariksi sanoilla, käsillä, ilmeillä - ja sydämellä.   

Victoras Zilinskas (vas.) auttaa Oleg Tihonovia kääntämään karhua.

Päivä päivältä yleisöä saapuu enemmän ja enemmän ihastelemaan Pogostan puunveistoa ja seuraamaan ammattilaisia työssään. Kun veistäjät lopettavat työnsä iltapäivällä, eivät veistokset jää yksin. Niitä tullaan tutkimaan perheittäin, pariskunnittain ja kaveriporukoittain. Vasta kun aurinko kaartaa taivaanrannan taa, jää hievahtamaton karhulauma seisomaan yksin pimenevään iltaan. 

Silver Treiman tutkii karhunsa viimeistelyä. 

Kun veistokset lauantaina valmistuvat, saa tuomaristo ja yleisö valita mieleisensä työn 32 ehdokkaan joukosta. Valinta on vaikea. Tuomaristo, johon kuuluvat Maaseudun Sivistysliiton kulttuurijohtaja Helka Ketonen, Kuvataideakatemian professori Veli Granö, ITE-taiteilija Eero Pulkki sekä Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro arvioivat ja pisteyttävät jokaisen työn haastatellen samalla taiteilijaa.

Tuomariston jäsen Eero Pukki jututtaa Jouko Kinnusta.

Yleisö äänestää tunteella 1281 kertaa ja valitsee suosikikseen kuhmolaisen Esko Heikuran työn Leikkiä ja totta, saman työn, jonka myös tuomaristo nimeää voittajaksi. Tuomariston toinen palkinto menee Iisalmeen Erkki Rytköselle, jonka työn nimi on Pentu alas ja heti! Kolmanneksi sijoittuu virolainen Silver Treiman ampuvalla karhullaan, jonka nimi on ajankohtaan osuva Valmiina metsästyskauteen. Tuomaristo jakaa kunniamaininnat Jouko Kinnuselle, Hannu Kyllöselle ja Kirill Bairille.

Esko Heikura ja yleisön sekä tuomariston valitsema voittoteos Leikkiä ja totta.
Kuva: Olli Kauppinen.

Iisalmelainen Erkki Rytkönen sijoittui 25 tunnin kisassa toiseksi.
Työn nimi on Pentu alas ja heti!

Silver Treimanin ampuvan karhun tuomaristo arvosteli kisan kolmanneksi.
Yleisöäänestyksessä Treimanin työ Valmiina metsästyskauteen oli toinen.

Karhunveiston pikakilpailu kokoaa Katri Vala Kulttuurikeskuksen karhuareenalle lähes 700 henkeä seuraamaan 22 veistäjän työskentelyä. Pikakilpailun vauhti ja fyysisyys tekevät lajista mielenkiintoisen seurattavan kaikenikäisille katsojille. Tunnelma äänimaisemineen on kuin formulakilpailuissa. Onneksi sahoihin ei tarvitse vaihtaa sadekelin laippaa, vaikka yllättävä kuuro pieksääkin areena juuri ennen sahauksen alkua.

Pikakilpailun yleisöäänestys on alkanut. Katri Valan karhuareena pullistelee.

Yleisö antaa pikakilpailussa 562 ääntä, joista voittaja Hannu Kyllönen nappaa 139. Toiseksi tulee Seppo Ruotsalainen (119) Lapinlahdelta ja kolmanneksi Timo Nevalainen (94) Pyhäsalmelta.

Kuhmolainen Hannu Kyllönen voitti veistoksellaan pikakilpailun.
Yleisö äänesti Kyllösen t yötä 139 kertaa.

Seppo Ruotsalaisen karhu tuli pikakilpailun toiseksi 119 äänellä

Timo Nevalaisen karhu sai yleisöltä 94 ääntä ja sijoittui pikakisan kolmanneksi.

Tuomaristo toteaa lausunnossaan, että maailmanmestaruuskilpailussa saatiin nähdä sekä teknisellä että taiteellisella tasolla parasta mahdollista puunveistoa, jossa näkyy erinomaisesti myös intohimo ja taiteellinen antautuminen tekemiseen. 

Tuomaristo kierroksella

Se, että neljän päivän ajan Ilomantsissa saatiin elää puutaidetta todeksi, ei unohdu koskaan. Muistoksi jäävät niin upeat teokset kuin lukuisat veistoksista ja taiteilijoista otetut kuvat sekä monet kuullut, kirjoitetut ja luetut kertomukset. Moni, joka on joskus haaveillut kokeilevansa puunveistoa, sai varmasti rohkaisua ja kannustusta aikeelleen. 

   

Karhunveiston MM-kisa sekä Suomen itäisin kulttuurifestivaali keräsivät noin 3 500 hengen yleisön Ilomantsiin neljän päivän aikana. Festivaalilauantaina yleisöä Pogostalla liikkui yli 2000. Puutaide ja sen taitavat tekijät saivat Karhufestivaalin aikana arvoisensa paikan parrasvaloissa.

Karhu Mielessä MM-kilpailu ja festivaali olivat osa Maaseudun Sivistysliiton kansainvälistä Puusta pitkään –yhteishanketta, jota toteutetaan Pohjois-Karjalassa Vaara-Karjalan Leaderin ja Keski-Suomessa Viisari Leaderin alueilla. Karhufestivaali toteutettiin Maaseudun Sivistysliiton ja Ilomantsin kunnan yhteistyönä.

Teksti ja kuvat: Anna-Maija Koskenlahti

Kun puu ja veistäjä kohtaavat

Puuta sahaa loppukesän lämmössä tummat hiukset hulmuten mies, jonka karisma säteilee kauas. Venäläinen Kirill Bair hahmottelee Viron Tõrvan puunveistoviikolla pölkystä korkeaa korvaa, jonka pari on jo valmiina. 

Vaikka mies itse ei uskalla kuvailla veistäjän ja puun kohtaamista maagiseksi, myöntää hän työskentelyn tuntuvan symbioosilta puun, luonnon ja ihmisen välillä. 

Moskovan alueella asuva Bair on kouluttautunut koristeveistäjäksi ja arkkitehdiksi. Erityisesti maisema-arkkitehtuuriin ja tilataiteeseen erikoistunut Bair on yhteistyökumppaneineen toteuttanut sekä Venäjällä että Suomessa kookkaita teoksia muun muassa lumesta ja jäästä. 

– Puutaide ja kuvanveisto vaikuttavat vahvasti omiin töihini, Bair myöntää. 

Puun, luonnon ja veistäjän välille syntyy symbioosi.

Karhu on suloinen aihe

Ilomantsin karhunveiston MM-kilpailuun osallistuva Bair pitää kansainvälistä tapahtumaa mainiona ideana.

– Karhu on aiheena suloinen ja minulle hyvin tuttu jo kouluajoilta. Oppilaitoksessani valmistettiin Venäjällä erittäin tunnettuja puisia karhuleluja, joita myydään yhä tänäkin päivänä.  

Bairin mukaan karhunveiston MM-kilpailussa hyvin tärkeää on kilpailutyön idea.

– Nerokkaan ajatuksen lisäksi tarvitaan tietysti myös vahvaa ammattitaitoa. On hyvä, että MM-kilpailussa yleisö, joka ei välttämättä tunne puunveistoa, pääsee näkemään läheltä ammattilaiset työssään, Bair muistuttaa.

 Virolainen veistäjä Andreas Rattassep on saanut nähdä useita Bairin töitä.

– Kirillin töissä tarkoitus ja idea ovat lähtökohtana. Usein hänen työnsä ovat sellaisia, joissa katsoja voi olla osa kokonaisuutta. 

Bairin töissä katsoja voi usein olla mukana teoksessa. Megafoni houkuttelee huutamaan.

Niin tälläkin kertaa. Bairin työn suuresta megafonista voi huutaa kauempana kasvavien valtavien korvien suuntaan. Veistos sai yleisön kokeilemaan torveen huutamista ja kuiskaamista sekä kuuntelemaan korvien takaa torvesta kaikuvaa viestiä.  

Kirill Bair nähdään Ilomantsin karhunveiston MM-kilpailuissa.

Mikä sitten on Bairin oma viesti maailmalle huudettavaksi?

– Rauha. Se, että meidän puunveistäjien on mahdollista kokoontua yhteen maailmanmestaruuskilpailuihin tai muihin vastaaviin puunveistotapahtumiin tarkoittaa sitä, että asiat ovat hyvin.


Maaseudun Sivistysliiton kansainvälisen Puusta Pitkään – yhteistyöhankkeen puunveistäjiä ja käsityöläisiä oli mukana Viron Törvassa järjestetyillä Valgamaan puufestivaaleilla 4. – 10.8.2014.

Teksti ja kuvat Anna-Maija Koskenlahti

Ei väkisin, vaan väsyttämällä

Väkijoukko ympäröi kolmea raavasta miestä, jotka helteestä huolimatta lennättävät telsojaan ylös ja alas vaaleana hohtavan haaparuuhen sisuksissa. Puunkuokkijat -ryhmä on saapunut näyttämään yleisölle, kuinka perinteinen haapio tehdään.

Kalliokosken Halsualta kaatama haapa muuttui Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalien yleisön edessä haapioksi Puunkuokkijoiden taitavissa käsissä.

Halsualainen kuvanveistäjä Seppo Kalliokoski sekä Juvalta kotoisin olevat puutaiteilija Matti Kurkela ja kuvanveistäjä Kari Kärkkäinen taitavat haapionteon perinteen. Kun tuore haapatukki kovertuu pikkuhiljaa veneen aihioksi, antaa yleisö veistäjille ansaittua tunnustusta. Moni kysyy tarkempaa tietoa puulaadusta, tekniikasta ja työvälineistä. Kalliokoski näyttää kysyjille omaa telsoaan, kuokkakirvestä, jonka kyljessä näkyy merkki SK. Sekin on Kalliokosken itse tekemä. 

Kari Kärkkäisen työnäyte telson kanssa.

Haapio, veneen äiti

Kun muinoin huomattiin, että puu kelluu veden päällä, ottivat ihmiset pölkyn kulkuvälineekseen. Ensin puun avulla liikuttiin vain lyhyitä matkoja, mutta pian jo puunrunko koverrettiin ruuheksi. Jo esihistoriallisella ajalla käytössä ollut haavasta tehty ruuhi, haapio, oli vesillä kevyt ja ketterä sekä erityisen kestävä.  Kun yhdestä puusta veistettyyn haapioon lisättiin muutama lauta laidoille, syntyi vene. Haapiota kutsutaankin kaikkien veneiden äidiksi.

Kun ruuhi on yksinkertaisimmillaan kaukalomaiseksi koverrettu puunrunko, haapio on kovertamisen lisäksi myös lämmön tai veden avulla laajennettu ja avattu palkoveneeksi. 

– Suomessa on ollut niin köyhää, että veneetkin on tehty venyttämällä, Kalliokoski virnistää. 

Puunkuokkijat avaavat haapatukin veneen muotoon kuumuuden avulla. Miehet sytyttävät puun mittaisen nuotion ja ryhtyvät lämmittämään haapion kylkeä.

– Haapa muuttuu oikein käsiteltynä korkeassa lämpötilassa elastiseksi materiaaliksi, jota voi muokata, Kalliokoski kertoo yleisölle, joka seuraa ihmettä silmä tarkkana.

Seppo Kalliokoski sai vastata monta kertaa kiinnostuneen yleisön kysymyksiin työnäytöksen aikana.

Haapion avaamisessa tarvitaan myös tervaa. Tukin sisäpintaan siveltynä se estää veden haihtumisen, jolloin haapa alkaa pehmetä. Puun lämpötila voi nousta 200 asteeseen ja Kalliokoski siveleekin aika ajoin havuluudalla vettä haapion kylkeen. Kun puu alkaa antautua lämmölle, asettelee Kärkkäinen puita haapion aukkoa leventämään.  

Sopiva tulen lämpö, terva ja taituruus taivuttavat haavan muotoiltavaksi.

Terva tuoksuu. Haapion sisäpinta saa Kari Kärkkäiseltä tumman tujauksen.

Naaraspuu antautui käsittelyyn hyvin. Haapio on avautunut,
Kärkkäinen asettelee uusia puita venyttämään venettä muotoonsa.

– Ei väkisin, vaan väsyttämällä, muistuttaa Kalliokoski ja kertoo, että tällä kertaa käsittelyssä oleva haapa on naaraspuu, joka avautuu nopeammin kuin kovempi koiraspuu.

Puunkuokkijoiden työskentely on lumoavaa katseltavaa, on kuin entinen ja nykyinen aika löisivät kättä toisilleen. Nuotion savun keskellä kolme veistäjää tarkkailevat puuta ja lukevat sen pintaa. Kustaa Vilkunan (1977) sanat aineellistuvat ilmaan: Haapion mukana on nykyaikaan saakka elänyt kappale muinaisaikojen ihmeellistä teknistä taituruutta ja luonnonvaraisiin menetelmiin pohjautuvaa suurenmoista keinokkuutta. Aseena vain kirves ja telso sekä tekoaineksena kohtalainen haapa on voitu valmistaa mainio vesikulkuneuvo. 

Puunkuokkijoiden haapionveistonäytöstä saadaan ihailla myös Ilomantsin Karhufestivaaleilla 22.-23.8.

 Puunkuokkijat –ryhmän haapionveistonäytös nähdään Ilomantsin Karhufestivaaleilla 22. – 23.8. Veistetty haapio on ostettavissa näytöksen jälkeen.  

Tutustu myös näihin linkkeihin:

Onnistuu se haapionveisto musiikinkin tahtiin: Haapionveistoa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla

Suomi Filmi esittää: Haapionveistoa entisaikana

Teksti ja kuvat: Anna-Maija Koskenlahti

Kansainvälisessä kohtaamisessa tehtiin ihmeitä puusta

Pikkubussin ikkunasta vilisee liettualaisen horisontin täydeltä laakeaa peltoa, peltoa ja pellon jälkeen vielä vähän peltoa. Näkyy myös paljon haikaroita pesissään, pellolla napsimassa pikkunaposteltavaa ja uljaasti liitämässä taivaanrannassa. 

Auto on lastattu täpötäyteen puunveistäjiä Vaara-Karjalasta ja Keski-Suomesta. Päämääränä on Joniskiksen kaupunki, jossa Vaara-Karjalan ja Viisarin Leaderin kumppanin Joniškis region partnership LAG:n edustajat odottavat jo veistäjiä vieraakseen käsissään tuulessa hulmuava Suomen lippu ja tervetuloa –kyltti.  Ollaan kansainvälisen kohtaamisen kynnyksellä.

Pohjois-Liettulaisessa risteyksessä tulijoita otti vastaan sydämellinen
joukko Suomen lippuineen ja tervetuloa-kyltteineen.

Maaseudun Sivistysliiton Puusta pitkään ja Ihmeitä puusta – hankkeet mahdollistivat Vaara-Karjalan ja Viisarin puunveistäjille, kädentaitajille ja itseoppineille taiteilijoille kansainvälisen kohtaamisen Pohjois-Liettuassa 8.-16. kesäkuuta.

Joniskiksen kaupungin Reibiniain kylässä pidettävällä työpajaviikolla koristeveistäjät saivat ohjausta perinnekäsitöissä. Viikon mittaan taitavissa käsissä valmistui niin upeasti taiteiltuja rukin lapoja kuin puulusikoitakin. Suomalaiset ja liettualaiset moottorisahaveistäjät työskentelivät rinta rinnan pölkkyjensä parissa, joiden sisältä paljastui muun muassa kukka, kala, lintu, nainen, ihmishahmo ja kaksi jättimäistä päätä.

Pölkyt saivat kyytiä. Sahaamassa Samu (vas.) ja Pertti Hokkanen. Kuva: Olli Kauppinen.

Koristeveistotyöpajaan osallistuvat liettualaiset nuoret ovat uskomattoman taitavia, vaikka nuorimmalla kurssilaisella, Valentas Gatulilla, ikää oli vasta 12 vuotta. Perinnekäsityöt eivät kuitenkaan ole mikään tavallinen harrastus. Lliettualainenkin nuoriso kun mieluummin viettää aikaa tietokoneella, erityisesti facebookissa, kuin kaivertaa taltalla monimutkaista kuviota puupalaan. 

Rukinlapa on kuin puupitsiä. Tekijältä vaaditaan tekniikkaa, taitoa ja kärsivällisyyttä. 

– Koulun käsityötunneilla voi halutessaan valita suuntautumiseksi puun kaiverruksen. Halusin kokeilla millaista se on. Tytöt eivät yleensä tee puutöitä, mutta meitä on ryhmässä kaksi. Olen täällä kurssilla siksi, että puutyönopettajani on täällä ohjaajana ja hän pyysi minut mukaan, 16-vuotias veistotaituri Gabriele Gudele kertoo.

24-vuotias Arunas Pazarauskas valmistui vuosi sitten puualan opinnoista. Liettuassa on korkea työttömyys ja etenkin maaseudulla työtä on vaikea löytää.

– Työpaikan saannissa etusijalla ovat he, joilla on työkokemusta. Muta miten työkokemusta voi saada, ellei pääse töihin.
Kielitaitoinen nuorukainen kertoi kiinnostuneensa perinteisestä koristeveistosta isänsä opissa.  
– Kovin moni ei enää osaa perinnetaitoja. Siksi tällaiset työpajat ovat tärkeitä ja ne myös kasvattavat kiinnostusta kansantaidetta kohtaan. On ilo nähdä, että suomalaiset yrittävät kovasti ja he ovat innostuneita koristeveistosta, kannustaa Arunas työpajatovereitaan.

Arunas Pazarauskas ja Gabriele Gudele tekivät viikon aikana upeita koristeveistoksia.
Peinnekäsityötaidon säilyminen ei ole itsestäänselvyys.

Edmundas Grigaliunas, Simona Vaiciulyte ja Juranas Valuntonis näyttivät suomalaisille,
kuinka koristeveisto käy näppärästi kun sen osaa.

Paulius Baltokas veisti rukinlapaan Liettuan.

Veistotuntien jälkeen retkikunta sai tutustua Dalia Motikin johdolla seutuun ja sen nähtävyyksiin. Sykähdyttäviä hetkiä koettiin niin korkealla kirkon tornissa, ristikukkulalla, veistäjä Edmundas Vaiciulisin persoonallisessa kodissa kuin Reibiniain käsityöpäivillä vanhojen omenapuiden katveessa. 

Edmundas Vaiciuliksen koti on Zagaren kylän nähtävyys.
Lisää kuvia Edmundasin kodista löytyy myös täältä

Ristikukkula on pysäyttävä paikka. Kuva: Olli Kauppinen.

Reibiniain kylän käsityöpäivillä oli vieraita myös Latviasta. 

Puusta pitkään ja Ihmeitä puusta  -hankkeiden tavoitteiksi on kirjattu muun muassa uudenlaisten menetelmien ja toimintamuotojen oppimista, kansainvälisiä ystävyyssuhteita sekä ideoita tuleviksi hankkeiksi ja tapahtumiksi. Kaikkea tätä Liettua tarjosi.

– On hienoa, että sain mahdollisuuden tavata ihmisiä eri kulttuureista. Olemme niin samanlaisia, mutta samalla myös erilaisia, summaa Arunas.

Veistoviikon päätteeksi pysähdyttiin yhteiskuvaan.

Teksti ja kuvat: Anna-Maija Koskenlahti

Iso karhu valvoo

Afrikan mannerta ei tunneta karhuista, vaan leijonista, kirahveista ja norsuista… Mikä sääli! Manterella on tepastellut ja tepastelee joukoittain karhuja, joskin nykyään jokaisella niistä on etunimi, ruoka-ajat – ja koti kaltereiden takana. 

Vuonna 2011 länsimaiset mediat olivat huolissaan Libyassa sijaitsevan Tripolin eläintarhan ruskeakarhuista sodan keskellä. Maaliskuussa 2014 CNN raportoi nallenkokoisesta sydänsurusta Etelä-Afrikassa: Johannesburgin eläintarhassa jääkarhu Wang oli ryhtynyt syömälakkoon. Se oli jäänyt leskeksi liki 30 vuotta GeeBee-lajitoverin kanssa kestäneen yhteiselon jälkeen, eikä meinannut kestää murhetta.

Itä-Afrikassa, Keniassa, elää puolestaan hirmuinen metsän peto, Nandi-karhu. Jos Nandiin törmää metsäpolulla, se halkaisee pääkallon ja popsii sieltä aivot! Lasten ja lastenmielisten onneksi Nandi on kuitenkin kryptidi Loch Nessin hirviön tapaan. Mutta entä jos Nandi ei olekaan aivan täyttä tarua?

Siitä ei näet ole kuin vaivaiset 124 vuotta, kun Afrikan viimeinen kotoperäinen karhu kuoli metsästäjän luotiin Marokossa, lähellä Tetuanin kaupunkia. Atlaskarhu, meidän ruskeakarhumme alalaji, taivalsi muinoin koko Afrikan maita ja mantuja kunnes Saharan aavikoituminen ajoi sen Välimeren rannoille, jossa se joutui ahtaalle. Ehkä Itä-Afrikan kertomaperinne vielä muistaa atlaskarhun Nandi-karhun hahmossa?

Karhu kiehtoo ja pelottaa 

Karhu kiehtoo ja pelottaa ympäri Afrikkaa siinä missä meilläkin. Se kohoaa myös myyttiseksi hahmoksi meidän karhumme tapaan. 

Länsi-Afrikassa, Beninissä, sijaitsee suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus Villa Karo. Tuhansien kilometrien säteellä ei ole ainoatakaan karhua, mutta yksi karhu katsoo joka yö eurooppalaisen perään siinä missä afrikkalaisenkin: Iso karhu valvoo meidän kaikkien unta tähtitaivaalta käsin.

Beninissä harjoitetaan maailman kuuluisinta luonnonuskontoa, vodouta (myös vodun tai voodoo). Vodoun silmin katsottuna eläinkunta on täynnä myyttistä merkitystä. Ja koska olen utelias uskontotieteilijä, näytin kerran Beninissä ollessani karhun kuvaa eräälle vodou-tietäjälle, herra Sunnuntaille, ja kysyin, mitä tulee mieleen.

”Legba!”, hän sanoi heti kuvan nähtyään. 

Vodoussa Legba on kylänvartija, fallistinen patsas ja olento, jolla on myös kyky toimittaa viestejä tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Samalla siihen liittyy jotain niin hirvittävää, että sitä pitää lähestyä kunnioittaen ja hiljaa. Se on kuin suomalaisten kaksinapainen suhtautuminen karhuun: tämä viestii voimaa, turvaa ja laatua logossa – toisaalta myös uhkaa vaikkapa Venäjä-diskurssissa.

Legba, kylänvartija voi toimittaa viestejä täältä tuonpuoleiseen.
Hahmo on kuin karhu, jota kunnioitetaan ja myös kavahdetaan.
Kuvaaja: Simo Määttä.

Ajatus beniniläisestä karhutulkinnasta alkoi elää Villa Karossa ja Maaseudun sivistysliitossa viime vuonna. Ja hyvänen aika: pitäähän karhunveiston maailmanmestaruuskilpailuun saada osallistuja myös Afrikasta! Elokuisen Karhu-festarin kunniaksi nämä kaksi tahoa päättivät kutsua beniniläisen kuvanveistäjän osallistumaan karhunveistokilpailuun. Veistäjäksi valikoitui itseoppinut Florent Nagoba. Tervetuloa, Florent! 

Beniniläinen kuvanveistäjä Florent Nagoba saapuu karhunveiston
MM-kilpailuun Ilomantsiin elokuun lopulla.

Mitä syntyy? Nähdään elokuussa Ilomantsissa! 

 Florent Nagoban teos vuodelta 2012.

Teksti: Miikka Pörsti
Kuvat: Julia Autio

Benin?

10 000 000 asukkaan Benin (ent. Dahomey) sijaitsee Länsi-Afrikassa, Nigerian ja Togon välissä, Guineanlahden rannalla. Maan virallinen kieli ja lingua franca on siirtomaa-ajalta periytynyt ranska, jonka lisäksi maassa puhutaan yli 40 alkuperäiskieltä.

Maa tunnetaan yhtenä Afrikan rauhallisimpina maina, jossa valta on vaihtunut koko sen 54-vuotisen itsenäisen historian ajan aseettomasti. Benin muistetaan myös orjuuden historian yhtenä päänäyttämönä: maan läpi kulki miljoonia afrikkalaisia kuolemaan ja vankeuteen Atlantin yli Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan. 

Villa Karo? 

Villa Karo on Beniniin, Grand-Popon kylään, vuonna 2000 perustettu suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus ja residenssi. Kulttuuriyhteistyötä luomalla Villa Karo edistää suomalaisten Afrikka-tuntemusta sekä beniniläisen kulttuurin säilymistä. 

Villa Karo

Florent Nagoba?

Coovi Florent Nagoba (synt. 1962) on itseoppinut beniniläinen kuvanveistäjä. Nagoba on työskennellyt mm. vodouta ja kristinuskoa käsittelevien aiheiden parissa. Hänen töitään on esillä yksityisissä ja julkisissa tiloissa Beninissä ja mm. Ranskassa – elokuun jälkeen myös Ilomantsissa.

Taitavan tarinoijan juttusilla

Kun paljasjalkainen ilomantsilainen Jaakko Rautava ryhtyy tarinoimaan, loppuu kuulijalta kiire. Soljuvaa jutustelua kuuntelee mielellään ja jännittäviä kertomuksia, niitä miehellä riittää.

Jo Jaakon isä, opettaja ja eräkirjailija Heimo Rautava, harrasti monipuolisesti eri metsästyslajeja. Isän opissa kasvoi myös pojasta innokas metsästäjä.  Jaakko opiskeli eläinten täyttäjäksi ja työskenteli eläinkonservaattorina 20 vuotta.

Jaakon ja Heimon täyttämiin eläimiin voi tutustua Ilomantsin Parppeinvaaralla sijaitsevan Luontopirtti Mesikän näyttelyssä, jonka pohjana on Jaakko Rautavan isän, opettaja Heimo Rautavan täytettyjen eläinten kokoelma.

Mesikässä on esillä myös otso, jonka tarinan Jaakko tietää varsin tarkasti. Näin hän kertoo yhdestä jännittävimmistä metsästysretkistään, joka tapahtui juuri hänen 50-vuotissyntymäpäiviensä alla:

”Illan suussa isän kanssa huomattiin, että hyvän kokoinen karhu on kulkenut tien yli. Lähdin isän kehotuksesta rinteelle passiin. Odotin siellä repun päällä rauhassa istuen karhua tulevaksi. Oletin sen ilmestyvän edestäpäin. Otsoa ei näkynyt.

Mutta yhtäkkiä alkoi takaani kuulua ääntä. En kärsinyt liikkua yhtään. Kurkkasin varovasti olan yli ja siellä, noin viiden metrin päässä, oli karhu. Kuulin hyvin kun sen nenä kävi. Sillä oli selvästi tieto, että jotain on lähellä.

Olin aivan hiljaa paikallani ja viimein karhu lähti kulkemaan poispäin. Olin paikoillani siihen saakka, kunnes äänet loppuivat. Lähdin liikkeelle ja tällä kertaa karhu tuli vastaan edestäpäin. 205 kilon painoinen karhu kaatui kahdella laukauksella. Isä ihmetteli myöhemmin, miten ihmeessä maltoin olla hiljaa.”

Jaakko Rautava oli ennen karhunkaatoa ollut karhumetsällä kymmeniä kertoja.
- Se on aina muistettava, että karhua ei oteta, se annetaan, Rautava toteaa.

Jaakko Rautavan tarinointia kuuntelee mielellään. Ikimuistoinen hetki Rautavalla oli
juuri ennen 50-vuotisjuhlia, jolloin karhu kävi haistelemassa ilmaa melkoisen lähellä Jaakon selkää.

Heimo Rautavan erätarinoista koostuvista teoksista löytyy luettavaksi myös karhutarinoita:
• Kaksihäntäinen kettu. Karisto 1979
• Eräpolun varrelta, eräkertomuksia. Karisto 1983
• Palokankaan sudet, eräkertomuksia. Karisto 1992

Ylen Elävästä arkistosta löytyy filminpätkä, jossa Heimo Rautava esiintyy koiransa Peten kanssa: Metsien kätköissä Pogostalla

Lisätietoa eläinnäyttelystä: Luontopirtti Mesikkä

Teksti ja kuva: Anna-Maija Koskenlahti